Allekirjoita ilmastolupaus nyt!

30.8.2017


Huoli ilmastomuutoksesta on todellinen. Voimme kuitenkin jokainen omilla valinnoillamme vähentää hiilidioksidipäästöjä ja siten pienentää omaa hiilijalanjälkeämme. Suomessa peräti 70 % hiilidioksidikuormasta on yksityisten ihmisten aikaansaannosta, joten omilla valinnoillamme on siis todellista merkitystä. Hangon rotaryklubi haluaa haastaa kaikki kaikki rotarit tekemään ilmastolupauksen, jolla jokainen lupaa vähintään puolittaa hiilijalanjälkensä seuraavien kymmenen vuoden aikana.

Tutustu aiheeseen Hangon klubin ajatuksia herättävän videon avulla. Linkki siihen löytyy täältä.

Voit sen jälkeen selvittää oman asumiseesi, energiankäyttöösi, liikkumiseesi, ruokailu- ja kulutustottumuksiisi sekä käyttämiesi laitteiden ja palveluiden aiheuttaman hiilijalanjäljen täältä. Laskurin avulla tunnistat, mistä oman arkesi päästöt syntyvät ja miten voit vähentää niitä.

Mieti siis asiaa omalla kohdallasi ja allekirjoita ilmastolupaus.Sen lisäksi kerro asiasta myös muille. Liitteenä lista nimien keräystä varten. Tarkoituksena on kerätä niin monta nimeä kuin mahdollista, jotta saamme komean nimilistan luovutettavaksi viranomaisille.

Täydet listat voi postittaa piirikuvernööri Liisa Stjernbergille keräyslistassa löytyvään osoitteeseen tai Suomen Rotary-toimistoon ( Iso Roobertinkatu 9, 00120 Helsinki).