Lähde rotarymatkalle Namibiaan 13.-25.11.2018!

2.5.2018


Marraskuussa Suomi on yleensä pimeä, sateinen ja räntäinen. Tällöin on sopiva aika lämpö- ja valohoidolle Namibiassa. Lähde Pasilan rotaryklubin mukana avaran ja ihmeellisen luonnon ja ystävällisten ihmisten maahan. Ilmoittautuminen toukokuun aikana.

Pasilan Rotaryklubi on vetänyt muutaman vuoden ajan Global Grant -projektia, jossa on mukana kaksikymmentä muuta piirimme klubia. Projektin tarkoituksena on ollut Namibian pääkaupungissa Windhoekissa olevan Martti Ahtisaari-koulun pedagoginen tukeminen. Se perustuu kolmen vuoden ajan toteutettavaan opettajavaihtoon.

Syksyllä heräsi ajatus siitä, että voisimme lähteä joukolla vierailemaan koululla ja tutustumaan Namibian mahtavaan luontoon. Ensimmäiset suomalaiset VTT opettajat Kantvikin koulusta ovat vierailleet koululla muutamaa kuukautta matkaa aikaisemmin, joten nyt on oivallinen aika tavata koulun rehtoria, opettajia ja lapsia sekä päästä tutustumaan rotareiden avustuskohteen toimintaan vähän suuremmalla joukolla. Näin saamme ensikäden tietoa projektimme etenemisestä ja samalla vierailemme myös Suomen Namibian suurlähetystössä, jossa kuulemme Namibian koulujärjestelmästä ja Suomen toiminnasta kehitysyhteistyössä.

Windhoekin jälkeen lähdemme opastetulle Namibian kierrokselle. Lue lisää ohjelma ja muu tarvittava informaatio oheisesta liitteestä. Liitteen kohdassa ”Matkan kustannukset” ovat ohjeet ilmoittautumista varten (Olle Eriksson, puh 050 4656152, olle(at)koonono.com). On tärkeää, että halukkaat ilmoittautuvat mahdollisimman nopeasti toukokuun aikana - mielellään 20.5.2018 mennessä, jotta saamme hankituksi lentoliput ajoissa.

Lisätietoja matkasta saatte allekirjoittaneelta sekä suoraan matkatoimisto Koononosta, jonka yhteystiedot ovat liitteessä.

Tervetuloa mukaan tutustumaan Namibiaan. Marraskuun harmauden vaihtaminen Namibian aurinkoon tulee olemaan päätös, jota et kadu.

Terveisin

Pasilan Rotaryklubi-Fredriksbergs Rotaryklubb ry

Juha Kuronen
Email: juha.kuronen(at)pp2.inet.fi
puhelin 0505 233 495
 

Liitteet